Kategoria(t): Ei kategoriaa
Blogi siirretty oman domainin alle!
__________________
Kategoria(t): Blogimateriaali
Kun etelässä vielä odotellaan harmauden kaikkoamista, puskee EL:n Jyväskylän jaosto jo uutta matskua lumi- ja jäätilanteen niin salliessa. Linnanjuhliin ei tullut tällä kertaa kenellekään kutsua, joten vapaailtana oli hyvä väsäillä jotain spesiaalia. Niinpä Mustonen kaappasi mukaan Vormin ja Tussilan minisessareihin. Ja mikäli ukkoja yhtään tuntee, niin eihän sieltä voinut tulla kuin törkeen tekkiä settiä ilman mitään turhia lifestyle-otoksia.
Vielä on kebsu voimissaan!
Kategoria(t): Blogimateriaali
Joulu alkaa olla lähellä ja pikkujoulukausi kuumimmillaan. Eväslaatikko kantoi luonnollisesti lahjansa kekoon ja järjesti lauantaina yhdistetyt pikkujoulut ja ensi-iltabileet. Kantapaikka Cuppelin ystävällinen henkilökunta (kiitos ja kumarrus taas!) uskalsi antaa alakerran EL:n ydinporukalle, vaikka edelliset kinkerit keväällä päättyivätkin rock’n roll -tyyliin pöydän hajoamiseen. Tällä kertaa taidettiin onneksi välttyä kokonaan vahingoilta, joten kuka tietää vaikka päästäisiin vielä joskus uudestaan sinne samoissa merkeissä.
Itse pätkähän oli tutun vauhdikasta menoa. Osa klipeistäkin oli jo ehkä tuttuja muista produktioissa tai viime talven minuuttiediteissä. Layeriäkin oli. Tällä kertaa jopa melkein riittävästi, erityisesti kun tekniset ongelmat toivat lennosta lisää sötkötystä ja pykimistä. Eipä tuo hirväesti haitannut. Vai voiko seuraavan päivän päänsäryn laittaa sen piikkiin?
Kategoria(t): Blogimateriaali
Jyväskylä on ollut tavallaan se Eväslaatikon ukkojen toinen koti. Tai henkinen koti. Tai oikeastaan henkinen loma-asunto. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Tällä kertaa reissulle oli vielä yksi erityisen hyvä syy: Mustosen tuparit. Onnea vaan helvetisti, kiitos ja anteeksi. Paikallisten eriskummallisiin tapoihin oli saatu opettajaksi pitkän linjan jyskyläläiset ja todelliset legendat Vormi ja Zussila.
Päivän ohjelmaan sisältyi lifestyle-kuvaukset parkkihallissa ja perinteisemmissä merkeissä myös King’s Cup -pelailua, nyrkkeilyä, nukkumista, kuolleistaheräämistä, portsareiden uunottamista kaupungin ygöösmestassa ja Eric Terrierin leuan ihmettelyä.
Ja hyvin meni. Käteen jäi philcollins-darra, kertoimella laskettava ajokunto, nsfw-kuvamatskua ja yks kappale rikkinäisiä jalkoja. Mutta sen tais aiheuttaa lopulta reilikisat, jollaset Jylppylässä oli sattumalta samaan aikaan. Ukot ehti käymään sielläkin, mutta 35 asteen pakkasessa akut tyhjenivät vielä Jallupulloakin nopeammin. Julkaisukelpoiset matskut jäi siis tällä kertaa vähän vähemmälle.
Kategoria(t): Blogimateriaali
Sanotaan nyt sitten ääneen se, minkä ainoastaan Young Edelmann on uskaltanut sanoa: onhan se fixipyöräily ihan hölmön näköistä hommaa. Hipsterit puskee menemään pitkin kaupungin katuja, keskellä autoja ja pakokaasuja. Vaarallista ja kaikkea.
Ja vielä hölmömpää hommaa se on tuolla pusikoissa ja poluilla. Onneksi ei tarvitse laittaa mitään hölmöjä muotiblogivaatteita päälle. Saa kerrankin mennä rauhassa sillä paskaisella t-paidalla, rikkinäisillä korjatuilla farkuilla ja haista rehdisti hielle. Tai noh, tällä hetkellä kai se cx-touhikin alkaa olla kuuminta muotia, joten pitäisiköhän sitä ostaa vain joku enduromopo. Ei tarvitsisi sitten edes kuunnella linnunlaulua tai nauttia raittiista ilmasta. Brööööömmmmm!
Kategoria(t): Blogimateriaali
Kun himottaa, niin silloin asialle pitää tehdä jotain. Muuten, noh, paineet kasvavat liian suuriksi ja sitten hommasta ei oikein tule mitään. Niin taisi käydä tällä kertaa laskuhimojen kanssa.
Ideoita oli, lumipallo kasvoi ja kaikki oli sitten mennä puihin. Lopulta mentiinkin metsään, mutta vain pienen ukkolauman kera. Rankka perjantai Helsingissä karsi osallistujia ruton tavoin, mutta onneksi kaikki eivät jääneet makaamaan darraan, vaan tsemppasivat monen mutkan kautta mestoille, joskin auttamattomasti myöhässä.
Vaan eipä tuo pahemmin haitannut kun lumet oli leviänä, grilli kuumana ja bisset sihahtelivat auki. Kai se darra katoaa vähemmästäkin.
Kategoria(t): Blogimateriaali
Kaikissa hienoissa pätkissä kauniit ihmiset hymyilevät kameralle, vetävät kovaa ja tyylillä, eikä mikään tunnu missään. Ykkösellä purkkiin! Ja vain parasta A-luokkaa; upeaa ja mahtavaa! Glamööria ja bling-blingiä!
Jostain kumman syystä on myös Eväslaatikon karvaturpia mahtunut sellaisiin parempiin pätkiin. Mutta ne matskut pysyköön jossain muualla. Ja joskus myöhemmin lisää siitä.
Se kaikki muu materiaali on kuitenkin kerätty myös talteen. Ja niistä tuli Eväslaatikon oma pätkä. Nimensäkin puolesta puhdasta B-puolta ja niitä jämien jämiä. Nyt retkeillään esim. keväthangille (Perniöön), fiilistellään (rumia) maisemia, grillataan (läpijäätynyttä B-luokan) makkaraa, kuunnellaan kavereiden (krapulaisia) juttuja ja siinä sivussa, jos käy hirveä säkä, napataan myös muutama (räpiköity) putkenpäälläpönötys nauhalle. Ja kaikkea vastaavaa epäsuorittamista.
Sitä se todellisuus kuitenkin on. Kavereiden kanssa sötköttämistä. Joka ihan oikeasti onnistuu olemaan toisinaan hauskaa.
Kategoria(t): Blogimateriaali
Laiskaa kesää seuraa laiska syksy. Ideat kerääntyvät, muut projektit vievät aikaa, motivaatio puuttuu ja pulut häiriköivät. Uusia laitteitakin pitäisi hankkia ja testailla kaikkia hienoja juttuja. Menkööt kaikki sitten vaikka taiteellinen tauko nimikkeen alle, mutta mikäpä tässä; kiire ei ole kenelläkään ja välillä on ihan kiva ajaa ilman älytöntä runttaamista.
Vaan kuka tietää mitä seuraavaksi ja mihin suuntaan Eväslaatikko tästä kulkee. 1,5 vuotta on pitkä aika blogin elämänkaaressa…
Kategoria(t): Blogimateriaali
Käsi ylös kaikki jotka luulivat EL:n olleen kuollut ja kuopattu? Ehkä joku jopa toivoi niin, mutta rankasta kesästä huolimatta ei kukaan ole vielä kokenut Topi Sorsakosken kohtaloa.
Tosin pakko myöntää, että hiljaista on ollut. Ja ei, mitään suurproduktiota ei ole tänä vuonna tulossa. On vain ollut vähän menoa siellä sun täällä. Tai sitten on vain laiskottanut ja väsyttänyt. Nukuttanut. Tai ollut darra. Mitä noita nyt on.
Pyöräilyn ohella kesäterapiaa on osalle Eväslaatikon ihmiskärpäsistä tarjonnut vanha kunnon rullalautailu. Ja paino nimenomaan sanalla VANHA. Pientä ruostetta siis vielä havaittavissa, mutta kun voiteluaineena on bisse ja meininki kuitenkin aika kova, niin eiköhän tässä nähdä vielä koeta melkoiset herätysjuhlat!
Kategoria(t): Blogimateriaali
Eväslaatikon kaiffarit ottivat rehellisen varaslähdön vappupiknikkiin jo pääsiäisenä perinteisen springjamin merkeissä. Serpentiinit ja skumpat jäivät kotiin, mutta juomapuoli oli sitäkin paremmin hoidossa, kynsi kunnossa, qp kolattu ja reilit jiirissä. Ukkojen voitelutkin olivat vaikeassa kelissä osuneet kokolailla kohdilleen, sillä jopa vanhat paarmat vertyivät kevätauringon alla isompiin liekkeihin kuin millä Young Edelmannin bensalla valellut kengät aikoinaan paloivat. Ja kuten springjameihin kuuluukin, oli tekemisen meininkiä melkein liiankin kanssa. Heepppppaaaa!
Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Tai helvetisti lunta, kissa ja kaksi raavasta miestä.
Ja sitten saakin jo nauttia…





